Aapiset ja alkeisoppimateriaalit

Hiltunen Anna-Liisa: Lukemisen iloa

Pistekirjoituksen lukutaito aikuisille. Uudistettu painos 2018. Keskuspuiston ammattiopisto.

Kirjassa käydään läpi pistekirjoituksen aakkoset ja tavallisimmat välimerkit sekä esitellään lyhyesti numerot. Kirja on kirjoitettu lähes kokonaan harvaa harvalla -tekstityypillä. Ohjausviivat ja tekstin jaottelu tukevat oikeanlaista kahden käden lukutekniikan harjoittelua.

Pistekirja on leveässä kansiossa eikä mahdu tavallisesta postiluukusta.

Tilauksessa on kerrottava tilaajan nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Kerrothan myös tarvittavien kirjojen lukumäärän.

Kirja on maksuton.

Tilaukset: [email protected]

Näkevä ohjaaja voi tulostaa Lukemisen iloa -oppikirjan pdf-tiedostona. Pistekirjassa ei ole mustavalkoista tekstiä.

 

Viita-Louhio Heli: Alkupiste

Pistekirjoituksen lukemisen alkeisoppikirja aikuisille ja nuorille.  Suomen kuurosokeat ry. 2014.

Kirja on tarkoitettu pistekirjoituksen alkeiden nopeahkoon opiskeluun. Se soveltuu myös suomea toisena kielenään (S2) opiskeleville.

Kirja sisältää pistekirjoitusta sekä saman tekstin painettuna tekstinä. Kirjan lopussa on ohjeita opettajalle. Kirja on maksuton.

Tilauksessa on kerrottava tilaajan nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Kerrothan myös tarvittavien kirjojen lukumäärän.

Tilaukset: [email protected]

 

Pistele menemään! -oppimateriaali

Näkövammaisten liitto. Uudistettu painos 2023

Pistele menemään! -oppimateriaali on tarkoitettu itsenäiseen, näön avulla tapahtuvaan opiskeluun. Tavoitteena on oppia lukemaan pistekirjoituksella painettua tavanomaista tekstiä sekä kirjoittamaan taululla ja pistimellä tai pistekirjoituskoneella.

Julkaisu koostuu kahdesta vihkosta. Yhdessä vihkossa esitellään pistekirjoitusjärjestelmän periaatteet ja opastetaan kirjoittamisessa. Vihko sisältää myös pistekirjoitukseen liittyvää yleistä tietoa muun muassa kohokartoista ja -kylteistä sekä pistekirjoituksen postittamisesta. Tässä vihkossa ovat myös harjoitusten ja esimerkkien mustatekstiset vastineet.

Harjoitusvihko sisältää pistekirjoitusta, mutta ei ohjeita eikä oikeita ratkaisuja. Harjoitukset havainnollistavat, miltä pistekirjoitus näyttää ja tuntuu. Opiskelu tapahtuu siis kahta vihkoa käyttäen. On helppo haastaa itseään lukemaan kun peittää mustatekstin. Sivunumeroiden avulla löytyy oikea kohta kummastakin vihkosta.

Pistele menemään! -oppimateriaalin molemmat vihot voi ostaa osoitteesta: https://taktiili.fi/tuotteet/pistekirjoitustuotteet/

Mustatekstisen vihkon vaihtoehtona on PDF-versio, jonka voi ladata osoitteesta: https://www.nkl.fi/fi/pistekirjoitus

 

Murra koodi – Tutustu pistekirjoitukseen

Murra koodi on opas, jonka avulla näkevä henkilö voi tutustua pistekirjoitukseen ja opetella pistekirjoitusaakkoset. Vihkonen on suunnattu etenkin pistekirjoitusta opettelevien lasten perheenjäsenille ja luokkakavereille. Vihkoa saa vapaasti tulostaa ja jakaa. Klikkaa auki vihko pdf-tiedostona alla olevasta kuvasta.

Murra koodi -kansi

Ruotsalainen Specialpedagogiska skolmyndigheten on tuottanut ruotsinkielisen vihkosen Knäck koden. Kirjanen löytyy osoitteesta https://webbutiken.spsm.se/knack-koden/